perjantai 25. joulukuuta 2009

Salkkukatsaus joulukuu 2009

Kävin tässä hieman läpi salkkua, ja ajattelin jakaa ajatuksia muutamasta yrityksestä. Vuosi 2009 oli tosiaan melko helppo sijoittajille, melkein kaikki osakkeet ovat nousseet melko voimakkaasti (paitsi Nokia). Itselläni osa noussut todella paljon (kesällä ostetut), kun taas nyt syksyn/alkutalven aikana lisätyt eivät niin paljon.

Isompia muutoksia en aio tehdä salkkuun: Royal Unibrewiä aion hieman vähentää (taas) kun osuus salkusta on liian iso, mutta odotan seuraava kvartaalitulosta koska osake yleensä nousee silloin voimakkaasti. Samoin aion vähentää Nokiaa, on haavissa pari osaketta josta odotan parempaa tulosta lyhyellä/keskipitkällä tähtäimellä.

ACap Invest - ruotsalainen sijoitusyhtiö, olin odottanut hieman voimakkaampaa tulosparannusta (ja täten osakkeen arvostuksen nousua) - mutta tekee nyt taas voittoa, joten eiköhän osakekin toivu. -8% tällä hetkellä, riippuen ensi osavuotiskatsauksesta harkitaan lisäämistä.

BlackPearl Resources - velaton öljy-yhtiö, jolla on isot reservit. Vasta alkanut availemaan kenttiä, arvelin että tästä tulisi hyvä sijoitus 5-7 vuoden sisällä. Ostettu hieman kalliilla (9,8kr) kesällä, mutta tällä hetkellä +78% - en tiedä pitäiskö lisätä.

Emerson Electric - ostettu osinkosalkkuun, hieman huonosti markkinat ajoitettu (42,5$ maksettu, noin 1kk sitten). Nolla-tasolla tällä hetkellä, mutta pidän salkussa.

Fortum - ostettu 16,95€, nyt kipuamassa. Ostettu osinkosalkkuun, harkitsen lisäämistä. +8%

Investor - ollut hyvä osingonjakaja, vaikka nyt ensi vuosi tulee olemaan huono. Substanssi-arvo oli niin alhainen, joten päädyin ostamaan ja pitämään ainakin pariksi vuodeksi. Nolla-tasolla

KappAhl - Kasvu-yritys tosiaan, +62,5% oston jälkeen (ja osinko lisäksi). Jatkan pitämistä, tehnyt tulosta myös taantuman aikana joten oletan että kun talous tästä paranee niin tulee tekemään vielä parempaa tulosta.

Kraft Foods - ensi vuodeksi hieman kasvua luvattu (noin 10%), ostettu Cadbury-tarjous laskun jälkeen. Toivottavasti menisi kauppa läpi, muuten tuo kasvu näyttää epävarmalta (ja tällöin pitää arvioida positio uudestaan). Ostettu pitkään osinkosalkkuun, +5% ja osinkoa.

Nokia - murheenkryyni, joka hieman parantunut. Johto ei vakuuta, ja näen muualla paremmat lyhyen/keskipitkän tähtäimen voittomahdollisuuksia - taantuma yrityksessä voi jatkua vielä kauan, varsinkin kun tuotekehitystä leikataan ja kilpailijat erittäin voimakkaita (RIM:kin valloittaa Eurooppaa). Voi olla että osake polkee paikallaan 1-2 vuotta vielä, tämä siis mutu. Tarkoitus olisi vähentää (ehkä tämän vuoden puolella ja kotiuttaa vähän tappiota), -6% tällä hetkellä.

Royal Unibrew - tästä jo kotiutin sijoittamani rahat (yli 100% arvonnousu, möin puolet), mutta osallistuin uus-osakeantiin joten siinä mielessä taas rahaa kiinni. Tarkoitus vähentää hieman, koska on taas noussut yli 10% salkustani. +38% kertoo nordnet mittari, mutta ei pidä ihan paikkansa - näyttää keskimääräiseksi ostohinnaksi millä ostettu aikaisemmin, ja merkintä oli tosiaan 75 dkr hintaan joten voitto lienee hieman isompi.

Strategic Global Income Fund - arvelin että tämän arvostustaso oli liian matala kun myytiin -15% alennuksella. Noussut yli 7% ja alennus enään 7%, ja jakaa kuukausittaista osinkoa - pidän positiot.

Tele2 - arvuuttelin aikoinaan Tele2 ja Elisan välillä, päädyin Tele2:een kun Elisa mielestäni liian suuntautunut kotimaahan (eli Tele2 enemmän kasvumahdollisuuksia). +40% ja hyvää osinkoa odotan, pidän positiot.

Ei kommentteja: