Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fortum. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fortum. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. elokuuta 2011

Laskupörssissä: myyntiä ja ostoksia, lainaposition harkinta

Näin aluksi on pakkoa sanoa että ei mitään hajua miten tässä tulee käymään: Italian ja Espanjan velat ovat aika isoja, korot ovat nousussa, Kreikka ja Irlanti kait ei ole niin vakaita ja Yhdysvalloissa tuntuu myös olevan ongelmia. Oma veikkaukseni on että lasku ei ollut ihan vielä tässä, vaan mennään hieman alas vielä: mutta en ole tästä kovinkaan varma, joten pidin melkein kaikki Yhdysvallan osakkeet.

Suomessa ja Ruotsissa hieman "siivoilin": aloitin onneksi jo torstaina hieman myynnit, etteivät ihan osuneet (pelkästään) pahimpaan dippiin: Securitas lähti, samoin möin pois Tele2 spekulatiivisessa mielessä (oletan että saan sitä edullisimmin takaisin), samoin myös Royal Unibrew (eli tulee takaisin halvemmalla tai sitten jossain 330-340 - sen "oikea" hinta mielestäni on 370dKr) ja Aerocrine (voitolla, mutta ostan halvemalla) - tämän lisäksi kotiutin BlackPearlistä voiton, ja ostin melkein heti takaisin: suomesta pistin lihoiksi Oriola KD "kivalla tappiolla" (Venäjä siellä kummittelee, on vielä mielestäni hieman kallis kun tutkin tarkemmin), samoin Fortum (ehkä ostan 15€) - lisäyksiä salkkuun sitten taas olivat Citycon, Kesko ja Pohjola - en siis uskalla ihan myöskään olla poissa markkinoilta.

Tällä hetkellä on noin 6k€ rahaa (eikä hirveästi myyntivoittoa): tämän lisäksi juttelin myös pankin virkailijan kanssa, ja olisi mahdollista saada 10k€ n. 1% marginaalilla + 1kk Euribor (kulutusluotto nimellä kulkee, oletin että olisi ollut sijoituslaina tmv) - mutta vaatii vielä että toimitan papereita asunnosta että saan sen vakuudeksi. Suunnitelma on itselläni tällä hetkellä seuraavanlainen: jos markkinat laskevat 0-20% (lue: lähemmäs 20%) niin tulen ostamaan käteisvaroilla osakkeita, jos lasku menee tuon yli (20+%) niin noudan sijoituslainan ja ostan lisää, taas jos markkinat pysyvät nykyisellä tasolla aloitan hiljalleen ostot ja taas jos markkinat lähtevät kovaan nousuun niin olen ainakin osittain mukana.

Katsotaan miten tässä käy, viime viikot on tullut otettu selkään ja jos toi nordnetin mittari pitää paikkansa niin vuoden alusta -3k€ - aika iso summa.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Intelligent Investor (osa 1) ja Fortum

Oli hieman keskustelua Taloudellinenriippumattomuus kanssa koskien tuota Kone:n analyysiä jonka tein netistä löytyneen Graham analyysin perusteella, joten päätin sitten vähän lukea myös itse lähdeteosta (eli Intelligent Investor kirjaa). Olen päässyt noin puoleen väliin, ja kirja on jo hieman herättänyt mietteitä sekä muistuttanut vanhoista, "tutuista" asioista.

Graham jaottelee sijoittajat kahteen eri kastiin
  • Defensive investor. Tämä on ns "buy and hold forever" -sijoittaja, ja nuo seitsämän kriteeriä mitä kävin läpi on tarkoitettu tämmöiselle sijoittajalle. Periaatteessa jos yritys täyttää nuo kriteerit niin riski että pitkällä tähtämillä häviät rahaa on pieni, vaikka et seuraa yritystä melkein lainkaan.
  • Enterprising investor ("aggressive investor"). Tämä on ehkä enemmän juuri "älykästä" sijoittamista: eli mitä enemmän sinulla on aikaa tutkia yrityksiä ja niiden fundamentaalisia arvoja niin sen enemmän voit voittaa - eli "tutkimustyö" palkitsee sijoittajaa.
Molemmille sijoittajatyypeille Graham suosittelee 25-75% bondeihin: defensiiville niin että kun osakemarkkinat ovat korkealla (etkä saa ns "defensiivisiä" osakkeita) niin ostat bondeja, taas kun osakkeeet ovat halpoja niin ostat osakkeita, tarkoituksena olla mahdollisimman lähellä 50-50 allokaatiota. Enterprising sijoittajalle sama sama sääntö niin että kun markkinat nousevat ja osakkeiden hinnat karkaavat korkeuksiin niin siirrät rahaa bondeihin (=kotiutat voittoja), taas kun markkinat laskevat ja saat halvempia osakkeita niin siirrät rahat osakkeisiin - tämä myös sen takia että tällöin Enterprising sijoittajalla on jotain tekemistä ja hänen ei tarvitse spekuloida osakkeilla.

Osinkotuotoilla ei kannata yrittää elää (et se siitä sitten ;)) vaan jos tarve siihen niin sitten bondeja tähän tarkoitukseen - muutenkin vain korkealuokkaisia bondeja (Baa tai parempia), tuottoero ei ole niin iso että riskeihin nähden kannattaisi junk bondeihin mennä. Ostettujen osakkeidein pitäisi kyllä jakaa osinkoa, koska osinko on "oikeata rahaa" ja sen jakamiseksi yrityksen pitää oikeasti tehdä voittoa.

Graham myös tunnustaa että jokaisessa meissä asuu pieni peluri: sitä ei tule yrittää tukahduttaa (koska se ei ole mahdollista), vaan pitää kurissa. Tämän takia hän suosittelee oman ns "pelitilin" perustamista, johon korkeintaan 10% varallisuudesta siirretään. Sinne ei saisi lisätä rahaa, vaan niillä rahoilla mitä siellä on niin saa sitten vapaasti spekuloida ja "tehdä isot voitot".

"Kaikki munat yhteen koriin"-asiasta varoitetaan myös, mikä on ihan ymmärrettävää - tosin Buffet on tainnut viime aikoina mainita että hänellä on muutama kerta ollut yli 75% rahoista kiinni yhdessä osakkeessa kun löytynyt liian "hyvä" osake. Ehkä Buffet tällä yritti varoittaa sitä vastaan että monet nyt "hajauttavat" liikaa, jolloin suurin osa rahoista taas uppoa kaupankäyntikuluihin.

IPO:hin ei kannata osallistua: näissa saattaa olla hyvät lyhyen tähtäimen voittomahdollisuudet, mutta yleensä nämä tuodaan markkinoille kun markkinat korkeat ja hinnat nousevat liikaa - näihin tosiaan monesti sitten loppujen lopuksi tulee hyvät ostomahdollisuudet johtuen siitä että osakemarkkina reagoi sekä yli että ali - eli ensin osakkeet nousevat liian korkealle, sitten kun eivät kasvut jatkukaan yhtä isoina ikuisuuteen niin markkina rankaisee näitä voimakkaalla laskulla niin että voivat tippua alle substanssiarvon reilusti, jolloin niitä kannattaa ostaa.

Myös kannattaa pysyä poissa "kuumilta" sektoreilta, lisäkirjoituksissa on hyviä juttuja siitä miten teknokuplassa arvostukset riistäytyivät täysin käsistä ja kuinka ylhäältä sitten tultiin vauhdilla alas - onneksi on tuo "pelikassa" mainittu ylhällä, että pääsee vähän näihin kekkereihin mukaan, osa osakkeista oli noussut useita tuhansia prosentteja joten tietysti jos ostaisi halvalla ja möisi kalliilla niin voisi sitä voittoa tehdä...

Kasvuosakkeista varoitetaan myös: monesti kova kasvu pitkällä tähtäimellä on melko hankalaa ja kasvuosakkeita seuraa hirveä armaada ammattilais-analyytikkoja, joten aika harvoin sitä onnistuu tulkitsemaan osaketta paremmin kuin he. Myös voimakkaat heilahtelut ovat näissä hyvin mahdollisia.

Markkinoilta ei kannata ikinä olla poissa kokonaan, koska markkinat eivät ole loogisia. Esimerkkinä mainitaan nousukausi noin 40-luvun loppupuolelta 50 luvun loppupuolelle asti: osakemarkinat näyttivät ylikuumentuneilta jo vuonna 52 ja osakkeista olisi pitänyt luopua, mutta markkinat jatkoivat edelleen nousuaan ja vuonna 52 poistunut sijoittaja olisi hävinnyt paljon rahaa.

Mikään menetelmä ei toimi varmasti osakemarkkinoilla: esimerkiksi mainitaan että pieniä osakkeita kannatti ostaa loppuvuotena ja myydä alkuvuonna (isot sijoittajat dumppasivat näitä halvalla jotta saivat tappiovähennyksiä verotukseen, tämän jälkeen ostivat niitä taas alkuvuonna), kun tämä julkistettiin "sijoitusmenetelmänä" niin kaikki alkoivat sitä hyödyntää ja sen hyöty poistui. Samoin todetaan että tuijottamalla tarpeeksi isoa datamäärää tarpeeksi pitkältä ajalta niin sieltä voidaan löytää vaikka minkälaisia kuvioita, jotka eivät pidä paikkansa välttämättä.

Graham myös suosittelee tutustumaan "epäsuosittuihin" kohteisiin, koska monesti näissä markkinat tekevät isoja virhearviointeja. Minusta tästä tulee mieleen Fortum: yritys on hyvässä kunnossa ja tekee hyvää voittoa, mutta yritys on hieman epäsuosittu koska oli bonuskohut viime vuonna ja hallitus on uhannut Windfall-verolla (jota tuskin tullaan toteuttamaan pitkään aikaan, koska nykyiset esitykset ovat ristiriidassa eu-lainsäädännön kanssa).

Graham myös toteaa että sijoittajan isoin vihollinen on sijoittaja itse: joka suunnasta yritetään sinun kanssa tehdä kauppaa (kulut syövät voittoja, alle vuoden sijoituksia pitäisi ehdottomasti välttää) ja yleisiin tunnelmiin on helppo vetäytyä mukaan. Nyrkkisääntönä todetaan että osakkeen hinta voi laskea 33% tai nousta 50% ihan helposti, ja tähän pitäisi pystyä suhtautumaan ilman ongelmaa (50% nousu korjaantuu 33% laskulla) - tähän auttaa se että bondit pysyvät suht vakaina, ja jos ostat hyviä yrityksiä "alelaarista" niin harvoin ne enään tuon enempää laskee. Tekemällä säännöt ja pysymällä niissä niin sijoittajan ei tarvitse välittää markkinoiden heilahteluista ja tällä pitäisi päästä hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Ja ennenkaikkea, markkinoiden (ja naapurin voittaminen) ei pitäisi olla se tavoite, vaan tavoite olla säästää niin paljon rahaa että se riittää itsellesi.

Seuraavat kappaleet tulevatkin toivottavasti enemmän koskemaan arvostuksen määrittelemistä: tämä nimittäin on ehkä hieman itselläni hakusessa, omasta mielestäni osaan jotenkuten tunnistaa "halvan" osakkeen mutta milloin se on liian kallis ja kannattaa viimeistään myydä pois on toinen juttu...

maanantai 26. lokakuuta 2009

Fortum ja "Graham" laskelma-kokeilu

Päätinpä tehdä pientä Graham-analyysiä Fortumille. Arvot olen koittanut kaivaa Fortumin raporteista, ja hieman hankalaksi/mielenkiintoiseksi tekee siis se että Neste Oil erotettiin omaksi tytäryhtiöksi 2004. Mitään takeita en anna että olen laskenut oikein, pientä sekoilua oli tässä copy-pastettaessa ja pientä ajatusvirhettäkin hetken... Mutta anyhow, tässä laskelmat:

1. Adequate size of Enterprise: eli tarpeeksi suuri markkina-arvo. Markkina-arvo on 14 791,3 Milj. € KL:n mukaan ja kuuluu isojen yritysten joukkoon (Graham:in raja lienee 495 milj$, eli noin 350 milj€), joten annan Hyväksytty.

2. Sufficiently Strong Financial Condition

Oma pääoma: 8 328 (milj €)
Pitkäaikainen vieras pääoma: 9 825
Lyhyt vieras pääoma: 1 406

2.1 Current assets 2 times greater than current liabilities
Eli omat pääomat yli kaksi kertaa isommat kuin lyhytaikaiset saamiset.

8328 > 2* 1409 - Hyväksytty

2.2 Long term debt less than net current assets
Pitkäaikainen pääoma pienempi kuin tämän hetken netto-pääomat. Fortum hieman velkainen yritys, joten:

9825 < (8328-1406) - Hylätty

2. on siis Hylätty

3. Earnings Stability – positive earnings per share for at least 10 straight years
Vakaa tuotto, voittoa ainakin 10 vuotta peräkkäin.

Eli vuodesta 1999 asti (Fortum perustettu 98). Hyväksytty

4. Dividend Record – has paid a dividend for at least 10 straight years
Osinkoa vähintään 10 vuotta peräkkäin.

Hyväksytty.

5. Earnings Growth – earnings per share has increased by at least 1/3 over the last 10 years using 3 year averages at beginning and end of period
Voittojen kasvu: voitot/osake ovat kasvaneet vähintään 1/3 viimeisten 10 vuoden aikana. Vertailukohdat ovat ensimmäisten 3 vuoden keskiarvo ja viimeisten 3 vuoden keskiarvo.

2008: 1,74
2007: 1,74
2006: 1,22
Keskiarvo: 1,56€

2001: 0,57
2000: 0,55
1999: 0,41
Keskiarvo: 0,51€

Hyväksytty.

6. Moderate Price to Earnings Ratio
P/E ei saisi ylittää 15.

KL:n mukaan reaali-P/E 10,3 - eli Hyväksytty.

7. Moderate Price to Assets
Eli "Price to Assets" kertaa P/E pitää olla alle 22,5
Ohje miten laskea P/B-arvo: linkki

Price to Assets on siis P/B = 16,65 / 8,89 (Q3/2009) = 1,87 - joten tuo kertaa P/E johtaa tulokseen 19,29 eli alle 22,5.

Hyväksytty.


ModernGraham:in mukaan 6/7 pitää mennä läpi, muualla nähnyt että 5/7 riittäisi. Mutta molemmilla arviointitavoilla niin kyllä Fortum näyttäisi olevan ostokohde, ja 2-3 vuoden sijoitushorisonttia siis suositellaan vähintään.

Hieman lisätietoa Graham-laskelmista seuraavista linkeistä:
http://www.moderngraham.com/
http://beginnersinvest.about.com/cs/valueinvesting1/a/101302a.htm
http://www.rediff.com/money/2004/mar/17perfin1.htm

Itse olen tähän asti käyttänyt mm. The Div-Netin "Average High Yield Price":a, mutta pitää harkita jos aina tekisi tämän analyysin.

torstai 15. lokakuuta 2009

Fortum

Fortumia (linkki) tuli lisättyä salkkuun. Olin jo Konecranesin myynnin kohdalla laittanut 16,95€ hintaan pienen tärpin, joka siis tänään osui. P/E luku on vähän päälle 10, osinkotuotto% olisi noin 5,3% jos osinko olisi AP:n arvion mukainen 0,91€, eli ei hullumin. Myöskään osake ei ole "raketoinnut" syksyn aikana, syynä riskit:
  • Windfall vero. Tästä hallitus puheli kovasti ja kynät sauhasi keväällä kun oli puhetta johtajien palkoista, mutta sen arvioitu valmistuminen on vuonna 2011. Tämä ei välttämättä silloinkaan toteudu, koska tätä yritetään toteuttaa niin ettei verotus koskisi "yleishyödyllisiä" sähköyhtiötä joka taas EU:n mukaan olisi syrjivää
  • Venäjän riski. Venäjälle pitäisi sijoittaa noin 2 mrd € edestä, ja senkään jälkeen ei ole tietoa miten käy (valtiollistaminen korjauksen jälkeen?)
Toisaalta sähköä tarvitaan aina, ja käsittääkseni pohjoismaisen sähköpörssin liittäminen mannereuroopan vastaavan kanssa tekisi sen että sähköhinta nousisi, ja sen mukana Fortumin voittoprosentti.

Ostettu pieni, pieni siivu hintaan 16,95€/kpl.