Näytetään tekstit, joissa on tunniste Securitas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Securitas. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. elokuuta 2011

Laskupörssissä: myyntiä ja ostoksia, lainaposition harkinta

Näin aluksi on pakkoa sanoa että ei mitään hajua miten tässä tulee käymään: Italian ja Espanjan velat ovat aika isoja, korot ovat nousussa, Kreikka ja Irlanti kait ei ole niin vakaita ja Yhdysvalloissa tuntuu myös olevan ongelmia. Oma veikkaukseni on että lasku ei ollut ihan vielä tässä, vaan mennään hieman alas vielä: mutta en ole tästä kovinkaan varma, joten pidin melkein kaikki Yhdysvallan osakkeet.

Suomessa ja Ruotsissa hieman "siivoilin": aloitin onneksi jo torstaina hieman myynnit, etteivät ihan osuneet (pelkästään) pahimpaan dippiin: Securitas lähti, samoin möin pois Tele2 spekulatiivisessa mielessä (oletan että saan sitä edullisimmin takaisin), samoin myös Royal Unibrew (eli tulee takaisin halvemmalla tai sitten jossain 330-340 - sen "oikea" hinta mielestäni on 370dKr) ja Aerocrine (voitolla, mutta ostan halvemalla) - tämän lisäksi kotiutin BlackPearlistä voiton, ja ostin melkein heti takaisin: suomesta pistin lihoiksi Oriola KD "kivalla tappiolla" (Venäjä siellä kummittelee, on vielä mielestäni hieman kallis kun tutkin tarkemmin), samoin Fortum (ehkä ostan 15€) - lisäyksiä salkkuun sitten taas olivat Citycon, Kesko ja Pohjola - en siis uskalla ihan myöskään olla poissa markkinoilta.

Tällä hetkellä on noin 6k€ rahaa (eikä hirveästi myyntivoittoa): tämän lisäksi juttelin myös pankin virkailijan kanssa, ja olisi mahdollista saada 10k€ n. 1% marginaalilla + 1kk Euribor (kulutusluotto nimellä kulkee, oletin että olisi ollut sijoituslaina tmv) - mutta vaatii vielä että toimitan papereita asunnosta että saan sen vakuudeksi. Suunnitelma on itselläni tällä hetkellä seuraavanlainen: jos markkinat laskevat 0-20% (lue: lähemmäs 20%) niin tulen ostamaan käteisvaroilla osakkeita, jos lasku menee tuon yli (20+%) niin noudan sijoituslainan ja ostan lisää, taas jos markkinat pysyvät nykyisellä tasolla aloitan hiljalleen ostot ja taas jos markkinat lähtevät kovaan nousuun niin olen ainakin osittain mukana.

Katsotaan miten tässä käy, viime viikot on tullut otettu selkään ja jos toi nordnetin mittari pitää paikkansa niin vuoden alusta -3k€ - aika iso summa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Securitas ostoksilla

Securitas on pitänyt kiirettä viime aikoina, ja ostanut muutamia yrityksiä:

Securitas osti turvayhtiön Ranskassa 2009-11-20 (41 mSek)
Securitas alkaa toimimaan Marockossa (75% yritysosto) 2009-11-25 (22 mSek)
Securitas osti turvayhtiön Tshekissä 2009-12-01 (92 mSek)
Securitas osti turvayhtiön Mexicossa 2009-12-02 (22 mSek)

Suurin osa tuntuu olevan lähinnä varmistaakseen markkinaosuudet ko. maassa, ja ehkä taloudellinen tilanne on luonnut hyvät tilaisuudet. Loppusumma noista kaupoista on alle 200 mSek (Tshekin kauppa puolet), eli noin 20 miljoonaa euroa. Nettotuloksen ollesssa 9 ensimmäisen kuukauden aikana 1508 mSek niin Securitaksella lienee varaa näihin kauppoihin.

Pitää jossain vaiheessa hieman syynätä tuota Securitasta tarkemmin, se tuli salkuun osingon ja tulevaisuuden arvioiden takia. Mietityttää tuo että kovasti ostetaan yrityksiä, mitenköhän yhdistäminen etenee.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Securitas lähestyi kirjeellä

Securitas onnistui yllättämän: lähestyivät tänään kirjeellä koska omistan osakkeita ja haluavat tarjota Securitas Shareholder Service:n. Tarkoituksena kirjeen mukaan parantaa yhteydenpitoa osakkeenomistajiin ja sitä kautta tuottaa lisäarvoa.

Kirjauduin ko. palveluun omilla henkilökohtaisilla tunnuksilla ja sain tilattua osavuotiskatsaukset sähköpostiin automaagisesti (valittavana olisi ollut myös tavallinen posti), eli mistään ihmeellisestä ei ollut kyse. Mutta ihan kiva ele, ensimmäinen kerta kun yritys muistanut minua osakkeenomistajana.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Securitas

Päädyin ostamaan siivun Securitasta(SECUB). Turvallisuus-ala tuntuu olevan kasvussa johtuen maailman nykymenosta: alkohoolin sivuvaikutukset, köyhien määrä jne.

Securitas on melko iso toimija, joka toimii sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Pientä jännitystä aiheutti GM:n konkurssi mutta ne rahat saatiin pois sielä ja yrityksen talous on muuten melko tasapainossa: voiton ollessa noin 6.5kr/osake niin p/e olisi noin 10 (halpa verrattuna moneen muuhun osakkeeseen tällä hetkellä), ja osinko tuntuisi olevan siinä 5% paikkeilla. Velkaa on paljon, mutta turvallisuuspalveluiden markkina on melko vakaa ja kasvua haetaan esim ostamalla pieniä, kohtuuhintaisia yrityksiä kuten "World Wide Security" Chilestä.

Muutama rankka osavuosikatsaus on varmaan edessä, joten tämä ehkä kuuluu nk. "kasvuosakkeisiin" salkussani.

Ostettu pieni siivu 65kr/kpl hintaan.