Pitäähän sitä nyt hieman kommentoida tuota Nokian tilannetta, kun kumminkin on taas ns "ykkösuutinen" jota tullaan seurailemaan. Päätös oli minusta valitettavasti ihan odotettavissa ja "oikea": Symbiania on kohta vuosikymmen yritetty saada toimimaan, ja Maemo/Meegoon poltettiin myös muutama vuosi jolloin Android kerkesi nousta isoksi peluriksi. Androidiin siirtyminen olisi tarkoittanut kilpailua mm ZTE:n kanssa, ja iso pelko että olisivat jäänneet ns "bulkkitoimittajaksi" muiden sekaan (=savupiipputehdas) jossa katteet pieniä: Microsoftin alusta on iso riski, mutta Microsoftilla nyt tuntuu olevan muutama "cool" juttu (Xbox Live!, ehkä jopa Kinect?) ja sitten tuo ns "Office suite" (tällä siis nyt tarkoitan koko tuota "ekosysteemiä" Wordin, Powerpoint, Sharepointin, Live Meetingin, Exchange, Office Communicatorin jne) on melko vahva ainakin amerikkalaisissa yrityksissä: joten jos tuo W7P on yhtään hyvä niin Nokian rautaosaaminen ja noiden järjestelmien integroiminen ensin oikeaan älypuhelimeen sekä sitten tabletteihin voi olla kova juttu: uskon ettei muut saa noita yhtä hyvin toimimaan, Elopilla kumminkin hyvä suhteet Microsoftiin. Jos taas Open Office yms saa ison jalansijan yrityksissä niin tilannehan taas muuttuu hieman, mutta nyt tuntuu että Officet on joka toimistossa koska kaikki osaa niitä käyttää. Ja käsittääkseni Microsoft ja Apple lisenssöi ristiin lisenssejä, eli jotain uusia juttuja voi varmaan sieltä ottaa käyttöön.
Itse ns "junailuun": Elop on käsittääkseni ihan samanlainen "renki" kun muut palkansaajat, eli hallitus määrää mitä tehdään ja Elop toteuttaa ne: ei hän ominpäin voi tämmöisiä päätöksiä tehdä. Joku olikin tämän todennut, sekä muistanut myös "kiittää" edellistä johtoa joka on "onnistunut" ajamaan Nokian tähän pakkorakoon jossa ei ole kuin huono ja vielä huonompi vaihtoehto (oi kun olisivat Maemoon panostaneet voimakkaamin aiemmin...).
Tämä tulee varmaan iskemään kovaa myös muihin firmoihin, jotka tekee Symbian alihankintaa: mutta myös tämä tulee olemaan ns ykkösuutinen aika kauan, joten ehkä nyt on mahdollista löytää jotain muualta mitä markkinat eivät täysin noteraa kun on "Nokia huuma". Eloppia on kritisoitu siitä ettei omista Nokian osakkeita, mutta jos on palkattu "pyöveliksi" niin eihän ole ollut mitään järkeä ostaakkaan niitä: eli kun Elop ostaa lienee hyvä aika myös itse miettiä Nokian osakkeiden ostoa. Samoin ymmärrän ettei ole myynnyt Microsoftin osakkeita: osake on nyt hieman houkuttelevan hintainen (eli suht edullinen), ja jos on omistanut kauan niin myös Yhdysvaltain verottaja muistaisi tämän myynnin ilolla.
Microsoftin Nokian ostoon en valitettavasti usko: 20% omistuksellahan ne saisi ison määräysvallan, joten jos on tarve turvata niin ehkä ne ostaa sen käteiskassalla pois: mutta mitään järkeähän niillä ei ole ostaa koko firmaa pois. Varovaisen optimistisesti tässä nyt ostopaikkoja kyttäillään; Nokia junasta hyppäsin liian myöhään pois kyydistä, ja aion hypätä kyytiin vasta kun se on taas menossa eteenpäin, eli voi olla että vain kotiutan "osingot" tai sitten pari vuotta katsotaan menoa...
Vanhempi aloitteleva sijoittaja, joka hakee passiivista tuloa (lähinnä osakkeista) palkan jatkeeksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nokia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. helmikuuta 2011
torstai 27. tammikuuta 2011
Nokiat myyty
Päätin sitten luopua Nokioista: turpiinhan tässä tuli reilut 1,5€/osake, mutta sain mielestäni siedettävään hintaan myytyä sen pois kun sain 8€/kipale. Olisi pitänyt myydä se ajoissa pois (tavoite oli myydä 12€, minkä yli se kävi, mutta aloin himoitsemaan lisää) ja pysyä suunnitelmassa. Nokiaan kuulema moni sijoittaja on polttanut näppinsä, ja niin tässä nyt hieman kävi.
Eli syyt myyntiin:
- ko osake toimii kasvumarkkinoilla, mutta kilpailijat menee ohi oikealta ja vasemmalta
- ylin hintasegmentti on hävitty Apple sekä Samsung/HTC/RIM
- keskihintaluokka, joissa jotkut arvelivat että Nokia pärjännyt hyvin, on rajussa paineessa ison kasan Android valmistajien kanssa ja ennenkaikkea uusi tulokas: http://www.matkapuhelimet.net/zte-blade-esittelyssa/ - jos parilla sadalla saa kosketusnäytöllisen Android 2.1 niin...
- alin hintaluokka taas kovassa paineessa kiinalaisten "kloonivalmistajien" kanssa (ja miksei ton ZTE:n kanssa, muistelisin että Sonera kaupitteli sitä jopa 96€ hintaan)
- ala on täysin ylikilpailtu ja katteet pienenee (myös kilpailijoiden tuotteet ovat tällä hetkellä huokuttelevampia)
- yhtiön "innovaatiot" ovat olleet torsoja todella kauan ja niihin poltettu paljon rahaa (wap, mms ja dvb-h nyt ensin tulee mieleen, listaa voitaisiin varmaan jatkaa) - isoin torso lienee Symbian, johon edelleen on hieman "pakko" pistää paukkuja
- avainhenkilöt (lue: Jorma Ollila) ovat lähteneet ja sen jälkeinen johto on melko lahjakkasti päässyt eroon markkinajohtajuudesta sekä tehneet "hyviä kauppoja", Navteq taisi maksaa 5 000 miljoonaa euroa mutta nythän se kait teki jo 100 milj euroa voittoa...
- ei minkäänlaista jalansijaa Yhdysvaltojen markkinoilla - valitettavasti siellä ne dollarit tuntuvat pyörivän edelleen, ei intialaisella maanviljelijällä ole pistää yhtä paljon rahaa kännykkään
Joten en povaa kovin ruusuista lähitulevaisuutta Nokian osakkeelle: vielä koventuva kilpailu ja kapenevat marginaalit tulevat ajamaan osaketta alaspäin jossei jotain isoa killeriä nyt löydy - valitettavasti Nokia on nyt jo niin iso että yksi "hittituote" ei vielä tee kesää: tällä siis tarkoitan että on hieman eroa onnistuuko Nokia myymään yhtä luuria 20 milj kpl vai onnistuuko esim LG samassa tempussa (ko. yritykselle). Elopin tulo oli minusta ihan oikein, mutta itse aion nyt rauhassa katsoa sivusta miten Nokian (osakkeen) käy: kunhan kilpailu laantuu ja tuotepaletti on kunnossa (eikä johto hölmöile) niin voin taas ajattelevani ostaa Nokiaa. Hieman ihmettelen kovasti julkaistuja "vertailuja" kännykkävalmistajista tänään: listoilta tuntuu puuttuvan Samsung ja käsittääkseni RIM myös aika hyviä tuloksia tehnyt, listalla taas on LG, Motorola ja Sony Ericsson...
Nyt pitäisi jonkinlaista ei-amerikkalaista (osinko)-osaketta haalia salkkuun, mieluiten euro-määräistä: suuri ylipaino jenkkiosakkeissa on painanut tammikuun tuoton tappion puolelle.

torstai 9. joulukuuta 2010
Turskat salkussa
Välillä on hyvä hieman käydä läpi mikä meni pieleen; varsinkin kun mennyt vuosi oli melko "helppo" osakkeille, melkein mikä tahansa ostettu lappu on mennyt ylös. Viime aikojen rivakka nousu ACAP Investissä nosti sen pois turskalistalta, muuten se olisi ollut melko kärjessä.
Alpine Total Dynamic Dividend, AOD: NN (Nordnet kuljen kanssa)-ostohinta 9,18$ (osinkokorjattu: 7,82$), nyt 5,85$ eli -36,32% (-15% osinkokorjattu). Mistähän tässä aloittaisi... Ensin varmaan siitä että ostin NAV +15% hintaan (eli maksoin 1,15€ 1€ tavarasta), hinta pomppi voimakkaasti enkä oikein löytänyt mikään mikä olisi kumonnut tuota että osinkotuotto on liian kova: näin jälkikäteen ajateltunahan korkea volatiliteetti (7-10$ tuntui pyörivän) olisi voinnut varoittaa että ehkä kannataisi luopua, mutta ei ollut kovin iso sijoitus ja kun kurssilasku sitten realisoitui niin oli jo myöhäistä. Jonkun verran kotiutettavaa tappiota olisi tässä osakkeessa, mutta maksaa edelleen melko hyvää osinkoa vrt hinta joten kotiutan niitä tällä hetkellä - eipä muualta saa tuolla summalla yhtä hyvää tuottoa. Pieni pelastus tosiaan ollut se että ehdin nauttimaan 0,12$/osake osinkoja jonkun aikaa: muuten tässä olisi vielä pidempi miinus. Osuus salkusta 2%, pidetään toistaiseksi (kunnes joku parempi löytyy/korjaan tappiot verotusta varten).
Hudson City Bancorp, HCBK: NN-ostohinta 12,74$ (osinkokorjattu: 12,29$), nyt 12,39$ eli -2,72% (+1% osinkokorjattu). Pankkeja lyödään aika kovaa, ja tämä ollut reilusti alempana. Kaksi ostoa tässä, eli hieman tankkasin lisää jotta keskihinta laskisi. Uskon edelleen Hudsoniin (TTM Earningit on 1,12$/osake (viime vuosi: 1,08$), osinko 0,6$/osake eli pitäisi olla turvattu, korot matalat mutta ehkä nousussa?) joten on pitkässä salkussa - en lisää koska on myös Royal Bank of Canada salkussa (jota lyöty viime aikoina). HCBK isompia yksittäisiä sijoituksia 7,3% salkkuosuudella, pidetään.
Nokia, NOK1V: NN-ostohinta 9,61€ (osinkokorjattu: 9,21€), nyt 7,52€ eli -21,8% (-18,4% osinkokorjattu). Tavoitehinnaksi asetin 12€, ja siinähän se kävi: aloin sitten hieman ahnehtimaan vaikka en luottanutkaan yhtiöön (ja tämän hetkiseen Symbian-pohjaiseen strategiaan), ja jäin roikkumaan. Totuus paljastui, ja alashan sitä mentiin. Nyt ollaan mielestäni ehkä menty liian alas, eli pientä reboundia odotan kun Q4 myyntitulokset (N8) nähdään mutta en usko että yli 10€ mennään kovinkaan äkkiä. TTM Earnings / share (eli vuosi taaksepäin) tuntuu olevan 0,55€/osake (omaa pääomaa / osake 3,64€) joten 0,4€ osinko voi olla uhattu. En osta lisää kun en luota osakkeeseen (vieläkään): luultavasti tästä pitäisi luopua ja kotiuttaa tappiot, mutta helpomi tosiaan ajatella että tappio ei ole todellinen ennenkuin se realisoidaan (ja odotan nousua Q4 tuloksen jälkeen). Nyt 2,7% salkusta ja isoin tappioni - myydään viimeistään Q4 jälkeen.
Eli liian kallliilla ei kannata ostaa (AOD: selkeä virhearvioiti, jos NAV:in olisin ostanut niin en olisi niin paljon tappiolla) ja kannattaa omaa strategiaa noudattaa (Nokia) jos on jotain päättänyt. Mutta onneksi muut osakkeet ovat menestyneet hyvin (ja pari todella loistavasti), joten salkku edelleen kovasti voitollinen.

lauantai 30. tammikuuta 2010
Kuinka tulkita markkinat väärin
Piti alunperin julkaista osa tästä jutusta ennen Nokian osaria, mutta en saannut sitä valmiiksi kirjoitettua joten tämä nyt menee hieman jälkiviisasteluksi. Mutta ajatuksenjuoksuni oli että jos Nokian osakkeet olisivat nouseet ostohinnalleni (9,5e) niin olisin vähentänyt puolet omistuksesta, sillä
Eli melko helposti olisin onnistunut taas poistumaan ennen voimakasta nousua - ei ole aina helppo haistella markkinaa ja saada selkeätä kuvaa yrityksistä. Nyt vain pohdin pitäisikö kumminkin osa Nokioista myydä pois ja ostaa jotain muuta (Navteq alaskirjausta odotellessa), vai ottaa osingot ja nauttia...
- Nokialla ei mielestäni ole toimivaa mid-high end tuotteita: halpoja, toimivia perusluureja kyllä on, jolla tehdään jonkun verran katetta
- Älypuhelimissa vain uusi N900 on "siedettävällä" tasolla verrattuna kilpailijoihin: uusi alusta, joten lastentauteja on, ja ei ole mikään supermyyjä kuten N95 aikoinaan
- Trendi-ihmiset eivät enään Nokialaisilla paljon kehuskele, syynä tähän lienee Applen ja Samsuning osavuotistulokset (varsinkin Apple) - eli käyttävät muita luureja nyt, ja nk. älypuhelimissahan se raha liikuu (katteet)
- Ylläoleviin perusteluihin arvioin että kauppa on käynnyt, mutta lähinnä halvemmissa luokissa ja pienemmillä katteilla - eli vähemmän voittoa
- Itse en ole kovin vakuuttunut Nokian nykyistä johdosta, uhoamista ja oikeudenkäyntejä tuntuisi olevan luvassa
- Navteq ostos pitäisi alaskirjata
Eli melko helposti olisin onnistunut taas poistumaan ennen voimakasta nousua - ei ole aina helppo haistella markkinaa ja saada selkeätä kuvaa yrityksistä. Nyt vain pohdin pitäisikö kumminkin osa Nokioista myydä pois ja ostaa jotain muuta (Navteq alaskirjausta odotellessa), vai ottaa osingot ja nauttia...
maanantai 7. joulukuuta 2009
Malka Oil pohdintoja ja pari kommenttia Nokiasta
Möin tosiaan Malka Oilin hintaan 0,21 kr ja tein pienen sievän voiton (noin 30%). Tämä osake olisi ollut hyvä pieneen veivaukseen, joten toivoin että eivät vielä osavuotiskatsauksen yhteydessä julkaistaisi päivitettyjä tietoja öljyvarastoista ja markkinat rankaisivat tästä laskulla, jolloin ostaisin ja möisin kun päivitetyt tiedot tulevat. Suunnitelma meni osittain mönkään: tietoja ei tullut, mutta myös julkistivat myyvänsä osan toiminnasta pois ja tekevänsä annin. Hieman hämärää: yrityksen toimitusjohtaja on kumminkin vankka ammattilainen, joten tuskin pelleilee mutta mitähän ne nyt suunnittelee kun ovat myymässä kenttiä "alella" ennen kenttien päivitystietoja? Osake on nyt sen verran spekulatiivinen, että pysyn erossa kunnes selviää mitä niillä nyt on suunnitelmissa.
Mitäköhän Nokian johto oikein puuhastelee (muutamat kootut jutut):

- KL: Vanjoelta varomaton heitto - Nokia huhumyllyyn (linkki) - yrityksen pääjohtaja siis lausunut asioita niin epäselvästi että jotkut luullut että Nokia pilkotaan
- KL: Fiasko - Verkko-Nokian valitus tuli liian myöhään (linkki) - homma hanskassa NSN:ssäkin
- Yhdysvalloissa Nokia on toiseksi viimeisenä tyytyväisyys-kyselyssä (linkki), edellään ainoastaan Kyocera - eli Yhdysvaltojen valtaus etenee.
- Taloussanomat: McDowell piikittelee Steve Jobsia (linkki). Totuushan on että Apple tekee voittoa 2,038 milj dollaria ja Nokia 1,926 milj dollaria - Applen liikevoittoprosentti 40% ja Nokian 11,3% (linkki uutiseen), aika hyvin tuo "yksi mies" suunnitellut. Ja Nokialla oli kuinka monta suunnittelijaa jotka siis tekevät mitä?
- KL: Kallasvuo uhoaa: Täältä pesee, Apple (linkki). Juttua lukiessä tulee hieman kaksimieliset tunnelmat: onhan se hyvä että luottoa on, mutta jotenkin tuntuu hieman turhalta uhoamiselta ja joskus sais ehkä olla hieman nöyräkin? (N97: ei ongelmaa (linkki) taaskaan, pari "yksittäistä" naarmuuntumista taisi olla (linkki) joskus ollut - kielletään kaikki?)
perjantai 16. lokakuuta 2009
Osinkoja, osinkohajautus ja Nokiaa
Sekä Realty:n että Kraftin osingot tulivat tilille: näillä saisin jo pitsan ja kylkeen juoman, eli ei hullummin.
Kuukausittainen osinkohajautus:

Mietin vielä pitäisikö joku CEF tmv lisätä salkkuun, jotta saisin kuukausittaisen tuoton lähemmäs 20€ (nyt parin kuukautta hivenen alle 15€) - niissä vaan se huono puoli että vaikka tuotto saattaa olla luokkaa 8% niin arvonnousua sen lisäksi ei yleensä kerry (eli 2% jäisi tappiolle verrattuna osakemarkkinoiden keskimääräisestä tuotosta).
Nokiaan olin laittanut omasta mielestäni mahdottoman tärpin, eli 9,25€/osake. Tuli siis sitä lisättyä, ja nyt on "sopiva" määrä Nokiaa salkussa keskihintaan 9,48€. Hieman kallista nykykursseilla, mutta uskon että tilanne ei ole yhtä huono kuin mitä Mr Market nyt luulee - firma kumminkin tekee voittoa ja rahaa tulee kassaan, NSN lähinnä murheenkryyni. Niin, ja kunhan johto ei nyt päätä ostaa Navteq:iin karttapäivityksiä usealla miljardilla tai muuta vastaavaa (itse suosittelisin yllättäen ylimääräistä osingonjakoa).

keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Nokia - osinko-osake?
Nokian (http://www.nasdaqomxnordic.com/aktier/shareinformation?Instrument=HEX24311) ennuste vuoden 2009 osingoille tuntuisi olevan noin 0,37e/osake ja tavoitteena olisi noin 4% osinkotuotto sijoituksille - tämä tuo Nokian tavoitehinnaksi siis 9,25e. Tällä hetkellä kurssi huitelee pikkaisen korkeammalla, eli 9,35e, mutta syyskuun "kunniaksi" osakehinnat ovat laskussa.
Itse olen hivenen huolestunut Nokian tuotepaletista, varsinkin älypuhelinmarkkinoilla, sekä vahvasti laskenneesta puhelinten keskihinnasta - edelleen 2009/Q2 keskihinta laski mutta kumminkin markkinaosuus olisi noussut älypuhelimissa? Myös Nokia Ovi on edelleen valovuosia Applen perässä (jopa voisi ihmetellä että mihin ovat Nokialla ajan käyttäneet?), mutta Linux-pohjaisen puhelimen tuonti markkinoille on minusta hyvä asia - Symbianissa tuntuisi olevan jotain ihmellistä "kankeutta" kun kosketuspuhelimen tuonti markkinoille kesti niinkin kauan kun kesti.
Viime aikaiset "isot" päätökset eivät ole olleet kovin hyviä: esim NSN menettänyt melko paljon markkinaosuutta ja tekee tappiota, Navteq ostosta voidaan tuskin pitää edes "kohtuu edullisena" ostoksena ja suurin osa hypetetyistä uutustekniikoista tuntuu olleen torsoja (WAP, MMS, DigiTV) - mutta kassa on edelleen kunnossa ja tuotantoprosessit Nokialla tuntuu olevan hanskassa.
Myös kurssi on kehittynyt todella heikosti verrattuna vuoteen 2000, mutta uskon että kurssi on liian alamaissa nyt. Aion sopivan ajankohdan tulleen ostaa erän ja kotiuttaa ainakin kevään osingot (ja jossei yhtiön tulevaisuuden näkymät mielytä minua, mahdolliset myyntivoitot). Sopivaa ajankohtaa ehkä pitää hivenen odottaa - Nokia Worldissa esitys http://laimeasilli.wordpress.com/2009/09/02/gorilla-kicks-ass/ on ollut vahva mikä voi johtaa nouseviin kursseihin pariksi päiväksi, kunnes syysmasennus tarttuu. Pohjan ajottaminen voi toki olla hankala.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)