perjantai 27. toukokuuta 2011

Euroopan veloista ja WeSC

Enpä hirveästi ole nähnyt juttua Euroopan veloista (lähinnä nyt siis PIG(s)-maat) ja miten osakkeiden kanssa käy kun/jos lähdetään velkoja järjestelemään uusiksi: itse uskon että eurooppalaiset osakkeet ottavat tästä ainakin tilapäisesti osumaa (laskun muodossa) mikä saattaa avata ostopaikkoja - mielestäni siis aika moni osake on nyt ns "täysin" hinnoiteltu, eli mitään halpaa ei ole. Itselläni ei ole kovin paljon eurooppalaisia osakkeita, joten siinä mielessä en käynnistä myynti-operaatiota: mutta rahaa on tällä hetkellä noin 14% salkun arvosta käteisenä (sekä hieman lisää mitä voin siirtää tarvittaessa) odottamassa (myös kesällä saattaa muutenkin osakkeiden hinnat hieman laskea).

Uskon myös että euro tulee vahvistumaan dollaria vasten tuon takia, minkä takia nuo yhdysvallan dollareissa olevat sijoitukset lienee melko turvallisia: myös mahdollinen pörssilasku tulenee kohdistumaan vain euro-alueeseen, on kumminkin niin "pieni" markkinalue. Tosin onhan olemassa mahdollisuus että osakkeisiin olisi jo tuo riski sisällytetty, mutta hieman epäilen.

Osakehinnoista, osingoista yms on ollut jonkun verran juttuja myös seekingalphassa:
http://seekingalpha.com/article/269890-overvaluation-can-severely-crimp-income-for-dividend-growth-investors - todetaan että "väärään" hintaan ostettu osake tosiaan vaikuttaa erittäin haitallisesti salkun tuottoon (=kalliilla ostettu) sekä todetaan että aina löytyy jotain joka ei ole niin "kallista" kunhan jaksaa tarpeeksi etsiä
http://seekingalpha.com/article/270495-how-to-buy-the-right-dividend-stock-at-the-right-price toinen artikkeli joka hieman tätä käsittelee, tosiaan kirjoittaja etsii vain 5+% osinkoja maksavia yrityksiä mutta perusperiaatteet lienee samat

Olen myös alkanut hieman katsoa taas WeSC:iä:kasvu on jatkunut melko hyvänä, ja ostin sitä aikoinaan muistaakseni noin 90 kr sekä poistuin noin 110kr paikkeilla (pienellä summalla kun kaupankäyntikulut olivat pienet = eipä siinä päässyt tilille). Kannattavuus on hieman pienentynyt, mutta kun liikevaihto on kasvanut ja osake tosiaan nyt arvostetaan noin 70 kr niin harkitsen kovasti kyllä sen ostoa. Jos nyt ymmärrän oikein niin WeSC:in viime vuoden voitto oli 6,60 kr/osake (nyt 3:n kvartaalin jälkeen 6,25kr/osake "rullaava tulos"), liikevaihto 367,3 mKr (rullaava: 412,2 mKr) ja liikevoittoprosentti tosiaan 15,7% (nyt 13,2%).

Harkitaan.


perjantai 13. toukokuuta 2011

Tavoitteiden määrittely - askelten tarkennus

Vuonna 2009 kirjoitin tavoitteeni, ja johtuen siitä että askel 2 alkaa lähestyä on hyvä käydä tämä läpi ja tarkentaa sitä. Alkuperäinen artikkeli on tässä.

Askel 0 oli suoritettu, eli puskurin keräys (2009).

Askel 1: 10 000e - elokuu 2010 alustava tavoite. Pienimuotoinen osakesalkku pitäisi olla kasassa tässä vaihessa, tähän asti voin ostella "kivalta tuntuvia" osakkeita holdisalkkuun. Saavutettu joulukuussa 2009 (linkki)

Askel 2: 25 000e - elokuu 2013 oli alustava tavoite. Tarkoitus oli alkaa käyttämään stop-losseja, mutta tähän en lähde: markkinat ovat valitettavasti niin liikkuvia että saattavat vahingossa astua voimaan. Salkun osinkotuotto pitää olla 875€/vuosi, tilanne näyttää siinä mielessä hyvältä että tavoite voisi täyttyä kohta.

Askel 3: 50 000e - huhtikuu 2016 on alustava tavoite, mutta tätä pitää tarkentaa viimeistään 2013 alussa (syynä tähän että alkuperäisen kaavan mukaan laskettu lisäykset - toivottavasti inflaatio auttaisi palkankorotusten muodossa, ja pystyisi hieman enemmän sijoittaa). Salkun osinkotuotto pitää olla vähintään 2000€/vuosi, eli askel 2:sessa ostettujen osakkeiden olisi tällöin pitänyt pystyä kasvattamaan osinkojaan niin että keskituotto olisi 4%. Aikoinaan suunnittelin että osa rahoista olisi bondeissa tässä vaiheessa, mutta "riski" (arvonheilahdus) niissä on sen verran iso että ei kannata - jossen siis osta jotain bondia suoraan ja pidä koko voimassaolo-ajan.

Askel 4: 100 000e - tähän pitää päästä, vielä ei edes uskalla arvata päivämäärää. Tavoite osinkotuotolle on 5000€/vuosi, eli taas aikaisemmin ostettujen osakkeiden olisi pitänyt pystyä kasvattamaan osinkojaan niin paljon että tuotto on keskimäärin 5% (olettaen että tähän menee useampi vuosi).

Askel 5: 250 000e - tavoite että tässä vaiheessa osinkotuotto on vähintään 15 000€/vuosi.

Syscoa salkkuun maaliskuussa, Harleysville Group Inc huhtikuussa

Lisäilin jo maaliskuussa hieman Sysco salkkuun hintaan 28,23$/osake. Osake oli arvostettu alle markkinoiden keskiarvon, vaikka yhtiö on markkinajohtaja noin 17% osuudella markkinasta: syynä tähän on että on ollut pelkoa että kassavirta ei riitä tukemaan/kasvattamaan osinkoa, eikä myöskään yrityksen kasvua. 2010 vuosi oli erittäin negatiivinen kassavirran suhteen, mutta siellä on kaksi yksittäistä, isoa menoerää: veroviranomaisten kanssa tehty sovinto (528 miljoonaa $) sekä ennakko-eläkemaksut (140 miljoonaa $).

Yrityksen johdolla on positiivinen näkökulma markkinatilanteeseen sikäli että ostomahdollisuuksia on paljon (ja Syscolla tosiaan isoin markkinaosuus, 17% - seuraavalla noin 9%) joten pystynee käyttämään ison yrityksen tuomat edut hyväkseen. Yritys on kasvanut ja ennenkaikkea tehnyt voittoa myös vaikeina vuosina, vaikka kasvu on ollut melko pientä. Lukiessani SeekingAlphalla ja muualla kommentteja niin yritys tosiaan on erittäin hyvä siinä mitä tekee, ja asiakkaat sitoutuvat siihen. Yritys on siis ennenkaikkea "ruuanjakelu"-yritys, eli toimittaa noin 400 000 asiakkalle (ravintoloita, kouluja jne) mm. pakastettuja raaka-aineita, lihaa, maitotuotteita sekä myös ruokaluun liityviä tuotteita kuten ateriamia, keittövälineitä ja puhdistusvälineitä.

Ostohinnalla osinkotuotto oli 3,68% mikä on melko hyvä, ja toivottavasti syksyllä osinkoa korotetaan. Payout-ratio on 52%, mikä on ihan pidettävä jos kassavirta sallii sen. Osakkeella oli hold suositus suurimalla osalla analyytikoita ostohetkellä (fool.com tosin 5 tähteä), mutta en oikein löytänyt muuta osaketta hyvällä osingolla joten päätin sijoittaa tähän. Tämän jälkeen yritys onnistui ylittämään odotukset ja palkittiin yhden päivän aikana noin 10% nousulla - nousu oli "kiva", mutta toivon että tälle osakkeelle ei osu noin isoja päivämuutoksia enään (paitsi ylöspäin).

Harleysville Group Inc taas tuli salkkuun hintaan 32,34$ ja 4,45% osingoilla. Osake on ottanut melko reilusti siipeensä helmikuussa kun tulokset olivat todella pettymys, eikä Japanin tsunami parantanut tilannetta (vaikka Harleysvillellä ei ole siellä mitään toimintaa). Otin siis hieman riskiä ja oletan että viime kvarttaalin tulos oli vain yksi huono kvarttaali ja yritys pystyy parantamaan tulosta. Beta tässä myöskin melko matala, eli kurssi ei ole heilunut kovin paljon - itse asiassa tuntuisi olevan historiallisesti hyvä paikka siirtyä tähän osakkeeseen, jos Harleyville pystyy jatkamaan osingon maksua (seuraava osinko on jo luvattu, 0,36$/osake).


tiistai 10. toukokuuta 2011

Aerocrine salkkuun maaliskuussa

Eli tähän alkuun on pakko todeta että ostin Aerocrineä salkkuun jo maaliskuussa hintaan 5,8 kr/kpl: hinta oli hieman kova, koska kävi alle 5kr, mutta oli juuri lähdössä mielestäni nousuun ennen Japanin katastroffia joten "kiire oli".

Aerocrine on lääkefirma, jonka päätuote on FENO (Fractional Exhaled Nitric Oxide) astman hoitoon. Astma on melko yleinen tauti, joka aiheuttaa Yhdysvalloissa vuosittain pari miljoonaa akuuttia sairaalakäynta, joista 500 000 jää sairalaan yön yli sekä 4 500 kuolemantapausta. FENOn käyttö on tällä hetkellä melko pientä (10-15 miljoonan $ markkinat, josta Aerocrinellä 70%) mutta menetelmälle odotetaan ATS (American Thoraic Societyn) lausuntoa: tätä on valitettavasti odotettu jo vuonna 2009, sitten 2010 ja nyt "tieto" on että tämä lausunto tulisi ennen heinäkuuta (ATS konferenssi 13-19.5): menetelmällä on jo kannatusta Saksassa ja Schweizissä, sekä pari vakuutusyhtiötä myös korvaa tämän jo tällä hetkellä Yhdysvalloissa (esim Carefirst 3,5 milj vakutettua).

Mikäli tästä tulee positiivinen päätös (eli suositus) niin markkinat kasvavat räjähdysmäisesti: Britannissa on tutkittu että NO-mittauksilla voidaan säästää 340-540 puntaa/potilas. Yhdysvalloissa on 22 miljoonaa astmaatikkoa, ja jos lasketaan että 300$ olisi säästö / astmaatikko ja menetelmällä saisi rahastaa 10% säästöstä niin tästä tulisi pelkästään Yhdysvalloissa noin 660 miljoonan $ markkina vuosittain.

Aerocrinellä ei ole varsinaisia kilpailijoita tällä hetkellä Yhdysvalloissa: 2009-2010 Apieron oli kilpailija, mutta yritys meni konkurssiin ja Aerocrine osti patentit. Euroopassa kilpailiajat olivat FILT ja Medisoft (nämä möivät tuotteita halvemmalla kuin Aerocrine ja painoivat näin tulosta): FILT ostettiin pois maaliskuussa 2011, ja Medisoftia vastaan Aerocrine voitti patenttioikeuden-käynnin (nähtäväksi jää mitä siitä tulee, pitääkö Medisoftin maksaa lisenssimaksua Aerocrinelle).

Aerocrinen voitto-marginaali on tällä hetkellä noin 65-70% (myynti erikoislääkäreille jne) ja tosiaan markkinaosuus 70%: jos taas lasketaan että kate tippuu 50% sekä markkinaosuus 35% niin Yhdysvaltain markkinoista jäisi noin 100 miljoonaa $ voittoa / vuosi.

Yritykseen on tullut lisää pääomaa suunnatuilla anneilla (70% osakkeista nyt isojen pelureiden omistuksessa) ja kassa riittää noin 3 vuoden tappioiden pyörittämiseen. Osake on siis erittäin korkean riskin, mutta jos ATS antaa positiivisen päätöksen niin en oikein tiedä mihin tämä saattaa päätyä - 25-35kr helposti.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Huhtikuun kuukausikatsaus

Viime vuonna tosiaan dollarin lasku suhteessa euroon teki kivat voitot, tänä vuonna meno ollut päinvastaista ja nyt onkin hieman kysenalaista että pitäiskö siirtää enemmän dollareihin vai muihin valuttoihin... Valitettavasti nuo yhdysvaltalaiset yritykset jakavat osinkoa 4 kertaa vuodessa, mikä tuo hieman kassavirtaa ympäri vuoden.

Mutta itse asiaan: kuukausi oli loppujen lopuksi siedettävä ja sen verran nousua tuli (mm Aerocrine) että olen päässyt tämän vuoden puolella nyt vihdoinkin nollatulokseen.



Kuukausi oli toiseksi paras osinkokuukausi, joten niitäkin tuli ihan mukavasti: Alpine Total, Strategic Global Income ja Realty income jakoivat pienet osingot, hieman isommat tuli Sysco Corp (SYY) sekä Northwestern Energy (NWE):iltä, ja sokerina pohjalle Fortumin ja Capman: yhteensä verojen jälkeen jäi 103,06€, ensi kuussa taitaa tulla saman verran.

Onnistuin myöskin siirtämään syrjään yllättävän paljon (kohta on melkein koko vuoden säästötavoite saavutettu, tosin kesällä sitä kyllä menee) ja hieman paljon on rahaa käteisenä: 1 osto pitäisi ainakin tehdä, mutta en oikein tahdo löytää ostokohdetta.