perjantai 13. toukokuuta 2011

Tavoitteiden määrittely - askelten tarkennus

Vuonna 2009 kirjoitin tavoitteeni, ja johtuen siitä että askel 2 alkaa lähestyä on hyvä käydä tämä läpi ja tarkentaa sitä. Alkuperäinen artikkeli on tässä.

Askel 0 oli suoritettu, eli puskurin keräys (2009).

Askel 1: 10 000e - elokuu 2010 alustava tavoite. Pienimuotoinen osakesalkku pitäisi olla kasassa tässä vaihessa, tähän asti voin ostella "kivalta tuntuvia" osakkeita holdisalkkuun. Saavutettu joulukuussa 2009 (linkki)

Askel 2: 25 000e - elokuu 2013 oli alustava tavoite. Tarkoitus oli alkaa käyttämään stop-losseja, mutta tähän en lähde: markkinat ovat valitettavasti niin liikkuvia että saattavat vahingossa astua voimaan. Salkun osinkotuotto pitää olla 875€/vuosi, tilanne näyttää siinä mielessä hyvältä että tavoite voisi täyttyä kohta.

Askel 3: 50 000e - huhtikuu 2016 on alustava tavoite, mutta tätä pitää tarkentaa viimeistään 2013 alussa (syynä tähän että alkuperäisen kaavan mukaan laskettu lisäykset - toivottavasti inflaatio auttaisi palkankorotusten muodossa, ja pystyisi hieman enemmän sijoittaa). Salkun osinkotuotto pitää olla vähintään 2000€/vuosi, eli askel 2:sessa ostettujen osakkeiden olisi tällöin pitänyt pystyä kasvattamaan osinkojaan niin että keskituotto olisi 4%. Aikoinaan suunnittelin että osa rahoista olisi bondeissa tässä vaiheessa, mutta "riski" (arvonheilahdus) niissä on sen verran iso että ei kannata - jossen siis osta jotain bondia suoraan ja pidä koko voimassaolo-ajan.

Askel 4: 100 000e - tähän pitää päästä, vielä ei edes uskalla arvata päivämäärää. Tavoite osinkotuotolle on 5000€/vuosi, eli taas aikaisemmin ostettujen osakkeiden olisi pitänyt pystyä kasvattamaan osinkojaan niin paljon että tuotto on keskimäärin 5% (olettaen että tähän menee useampi vuosi).

Askel 5: 250 000e - tavoite että tässä vaiheessa osinkotuotto on vähintään 15 000€/vuosi.

1 kommentti:

OmaRaha-Olli kirjoitti...

Onneksi olkoon, näyttää siltä että tavoitteet toteutuu huomattavasti ennen aikojaan!