lauantai 11. kesäkuuta 2011

Salkku sulaa kesähelteissä, mahdollisia ostopaikkoja

Näin kesän aluksi salkku on sulannut hieman alle 5% (kuun vaihteesta, noin 1000€), mutta onneksi edelleen ollaan plussalla: ja tosiaan pitää muistaa se että ensi vuonna vasta salkku täyttää 2 vuotta, mikä on todella lyhyt aika sijoittamisessa. Laskumarkkinat tuntuisi ehkä avaavan muutamia ostopaikkoja:

Yhdysvallan markkinoilla seurailen aika tarkasti Intelliä (INTC), 4% osinko saattaisi olla mahdollinen. Itse luulen siis että Intelin tuotteita tullaan myös tarvimaan jatkossa mitä enemmän yhteiskuntaan tulee tietotekniikkaa. CVR Partenersia (UAN) olen hieman yrittänyt silmäillä kassavirran takia (eli hyvä osinkotuotto), mutta alle 20$ tuskin saan sitä enään. Brookfield Infrastructure Partners on myös hieman karannut, mutta toivon että se laskisi alle 24$ jolloin ostaisin sitä - seurannassa tietysti myös isot firmat kuten WMT, ED, PEP, MCD mutta niissä vielä hieman matkaa siihen että osinko olisi tarpeeksi korkealla että ostaisin: tosin pitäisi varmaan verrata historiallista osto/osinko tasoa (esim PEP, CL) ja ostaa, yli 3% kun ei saa pankkitililtä edes (ja osinkoverotus edelleen 19,6%).

Euroopassa taas silmäilen Wesc, joka on jo mielestäni edullinen: pitää vaan hieman tutkia tulostietoja. Svolder kiinnostaa myös hyvän osingonsa takia (sekä sopiva maksu marraskuussa, voisi tarvittaessa maksella jäännösveroja osingolla) ja Oriola-KD voisi myös alkaa olemaan ostohinnosisa: siellä kait ollut jotain pientä häikkää Venäjän markkinoiden kanssa, eli pitää hieman tutkia. Teliasonerakin laskenut vuodenvaihteesta, pitää tutkia.

Saksasta pitäisi myös ehkä haalia jotain, taisi Deutche Telecom ainakin onnistua hieman hyötymään Kreikan kriisistä jos saavat ostettua halvalla osan kreikkalaisesta operaattorista: muutenkin tosiaan Eurooppa hieman mietityttää, jos/kun Kreikalle pitää tehdä jotain niin Euroopassa voi tulla osakkeet vielä enemmän alas.

Luulen vielä että mennään viikko-kaksi alaspäin, joten kovaa kiirettä en pidä ostoksilla - sen jälkeen voi olla että alkaa taas pieni nousukausi: hirveästi nousupotenttiaalia ei osakkeissa minusta ole, mutta jos saan n 4% osingon (sekä kasvavan osingon) niin kiitän siitä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sijoita Ukrainaan. Lue lisää tästä linkistä.